maanantai 1. lokakuuta 2012

Tuli johdatti teatteriyleisön esiintymispaikoille


Tapahtuman jälkeiset tunnelmat ovat järjestäjien puolesta enemmän kuin upeat. Esiintymispaikoille johdattaneiden roihujen liekit ovat sammuneet, mutta kaikki ne 5267 festikävijää, jotka tulta seuraten tulivat nauttimaan esityksistä, jättivät jälkeensä lämmön, joka kantaa pitkälle kohti kylmeneviä syyspäiviä. Seela Sellan vilpitön kiitollisuus yleisön suosionosoituksia kohtaan lauantai-iltana Hullu Poro Areenalla sai yleisössä yhden jos toisenkin pyyhkimään silmäkulmiaan. Suomalaisen teatterin yksi rakastetuimmista tähdistä puki sanoiksi ja silminnähtäväksi tunteeksi sen, minkä määrän voimaa ja lämpöä yleisö voi esiintyjälle antaa ja muistutti jälleen siitä, kuinka yleisö tekee tällaiset tapahtumat. 


Staalon Teatterifestien porukkaa iloisissa ja vapautuneissa tunnelmissa Kittilän lukion pihalla viimeisten esitysten jälkeen sunnuntaina. Vuoden 2012 ilmapallot päästettiin matkalle kohti seuraavan vuoden festejä.

Nähdään ensi vuonna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti