maanantai 1. lokakuuta 2012

Improkolmikon mietteitä Lapista

Riku Nieminen, Ville Virtanen ja Iina Kuustonen
Lauantaina allekirjottaneilla oli ilo päästä osallistumaan Ville Virtasen, Riku Niemisen ja Iina Kuustosen pitämään esiintymiskoulutukseen, jossa yleisö pääsi aktiivisesti osallistumaan ja kehittämään esiintymisvarmuuttaan erilaisten harjoitusten kautta. Kolmikko muistutti meitä kuulijoita siitä, kuinka elämä on improvisaatiota ja toivottavasti jatkossa uskallamme lähestyä tulevia jännitystä aiheuttavia tilanteita muistaen, että "moka on lahja!". Esiintymiskoulutuksen jälkeen saimme improkolmikon gondolimatkan ajaksi haastatteluun, joten seuraavassa hieman heidän ajatuksiaan:

Olemme täällä pohjoisen maisemissa, mitä Lappi teille edustaa?

Riku Nieminen: Olen itse kotoisin Kajaanista, ja Lappi on tullut tutuksi jo nuorena. Lappi on eristäytymistä. Sitä, että pääsee pienellä porukalla, muutaman kaverin kanssa, luontoon. Lappi ei minulle ole paikka, jonne tullaan kavereiden kanssa juhlimaan. Lappi ei tarkoita minulle niinkään lomaa, vaan henkisyyttä.

Ville Virtanen: Lappihan on se susirajan, eli kehä kolmosen takana (Kolmikko nauraa viitaten kommentilla "stadilaisuus" vitsiin, jota improesityksissä on viljelty pitkin viikonloppua). Lappi merkitsee minulla erityisesti luontoa ja uskon, että Lapin luonto puhtaine vesineen ja ilmoineen tulee olemaan arvossa arvaamattomassa noin 20 vuoden kuluttua. Ratsastuksen kautta luonto on tullut itselle erityisen tärkeäksi. Luonnossa voi samoilla yksikseen. Luonnossa on hiljaisuutta ja kaikki vuodenajat ovat kauniita. Olisi kiehtovaa päästä kokemaan vuodenkierto, kaamos ja keskiyön aurinko ja se, miten kaamos vaikuttaa ihmiseen.

Iina Kuustonen: Olen harrastanut pienestä asti lauatailua ja Lappi on edustanut aina mahdollisuutta harrastaa laskemista. Olen yleensä ollut Lapissa talvella, mutta tänä syksynä pääsin kuvausten kautta näkemään ensimmäistä kertaa ruska-ajan. Ruska vastasi sitä, mitä olin kuullutkin.


Koetteko Lapin kulttuurin ja teatterin paikkana? Onko Lapilla mahdollisuus kehittyä tällä saralla?

Ville Virtanen: Varmasti on teatterin ja kulttuurin paikka siinä missä mikä tahansa muu. Teatterille on tilausta, juttujen pitää tottakai olla hyviä. Ylipäätään tilausta teatterille on missä tahansa. Kulttuuri edustaa elämää ja väriä. Kulttuuri on kaivattua muutosta rutiiniin ja siten kaikille.

Loppuun sana-assosiaatio, eli ensimmäinen asia mitä seuraavista sanoista tulee mieleen:

1. Hiihtäminen > suksi (Ville)
2. Kotimaan matkailu > Lappi (Iina)
3. Staalo > talli (Riku)
4. Kaunis maisema > Lappi (Ville)
5. Sosiaalinen media > ei Lappi (Iina)
6. Lumi > Lumia (Riku)
7. Improvisaatio > tyhjä pää (Ville)
8. Poro > sarvet (Iina)
9. Ryhmäliikunta > seksi (Riku)
10. Lappi > maisema (Ville)
11. Papua-Uusi-Guinea > kaukana (Iina)
12. Koti > Suomi (Riku)
13. Kantele > hauenleuka (Ville)
14. Eväät > ruisleipä (Iina)
15. Joulupukki > hou hou hou (Riku)

Kiitoksia kovasti kolmikolle haastattelusta, sekä erityisen mieleenpainuvasta esiintymiskoulutuksesta!

'

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti