perjantai 28. syyskuuta 2012

Inspiroivassa esiintymiskoulutuksessa

Esiintymiskouluttajina huikeat ammattilaiset: Ville Virtanen, Iina Kuustonen ja Riku Nieminen.

Kyselimme tunnelmia yrityksille järjestetyssä esiintymiskoulutuksessa:

1. Millainen tunnelma koulutuksesta jäi?
2. Mitä opit koulutuksessa?
3. Osallistutko muuten festeille?

Jari Kemistä,

1. Olen ensimmäistä kertaa festeillä ja koulutuksessa tunnelma oli mahtava.
2. Aina oppii jotain uutta, vaikka olen harrastanut teatteria jo vuodesta -94.
3. Olen TeatteriRajan porukassa mukana harrastajateatterikisassa. Fiilis on hyvä ja kisaan on tultu ehdottomasti voittamaan. Rannekkeet on myös hankittu ja tarkoitus on käydä katsomassa niin paljon esityksiä kun vain kerkeää.

Naiskolmikko Rovaniemeltä,

1. Tunnelma on hyvä, hauska ja yleisö on ollut innolla mukana.
2. Koulutuksesta opimme eri tapoja hallita jännitystä, sekä työelämää varten harjoituksia, joilla voi kehittää omaa esiintymistä.
3. Emme oikeastaan tiedä festeistä sen enempää, sillä olemme koulutuksessa opiskelun kautta. Opiskelemme Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajiksi.

Seija ja Outi,

1. Tunnelma oli mukava ja kiva. Kolmen tunnin koulutus meni nopeasti. Tieto oli hyödyllistä.
2. Ala- ja ylästatus olivat tuttuja käsitteitä, mutta niistä tuli myös lisää tietoa. Pitää jatkossa tarkkailla statuskäyttäytymistä.
3. Illalla kiinnostaisi mennä ajan salliessa impronäytökseen. Tuikussa olisi mukava käydä katsomassa stand-uppia ja huomenna Seela Sellaa.

-TeatteriRaja esiintyy lauantaina Levi Summitissa kello 12:00. "Näytös on nimeltään Kirjoitettu kuolema".
-Seela Sella esiintyy "Seisaallaan", Hullu Poro Areenalla launtaina kello 18:00.
-Good Morning & Stand-up sunnuntaina Tuikussa kello 11:00.

Myös lapset pääsivät esittämään kysymyksiään. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti